24K MAGIC

Scotch & co uutta musiikkia

Track of the Week-sarjassa Chip Merlot esittelee viikon parhaan biisin. Tilaa Spotify-soittolista ja saat uudet biisit aina maanantaisin.

#blessed

Guess who’s back again?! No popin kruunaamaton prinssi Bruno Mars tietenkin! Mars on julkaisemassa marraskuun 18. päivä kolmannen albuminsa 24K Magic (XXIV Magic) ja tällä viikolla meidän kajareista pauhaa albumin ykkössinkkuna toimiva nimikkobiisi.

Biisi on samaa tasoa aikaisemmin Mark Ronsonin kanssa julkaistun Uptown Funkin kanssa. Kuten siinäkin, on biisin tyyli groovaava ja funkkimainen ripauksella rnb:tä. Henkilökohtaisesti koen, että Marsin siirtymä funkinpaan soundiin on sekä hyvin luonnollinen, että oikea valinta Marsin luonteelle ja karakteerille. Soundi tuo esiin Marsista hassuttelevan, kevyemmän version verrattaen esimerkiksi aikaisempien albumeiden sydänsuru-kappaleisiin kuten Grenadeen. Katsotaan nyt kuitenkin mitä albumikokonaisuus tuo tullessaan.

24K Magic saa luonnollisesti aikaan sellaisen fiiliksen, että tekee mieli tanssia. Juuri sen takia nostamme tämän 3min ja 45sek kestävän ilotulituksen viikon parhaaksi biisiksi piristämään harmaata ja kylmenevää arkea. Luotan siihen, että biisin hyväntuulinen magia (heh) toimii myös perjantaina alkavan Roster-putken illoissa. Jos kulunut duuniviikko ahdistaa perjantaina, tai muuten vaan muki ja sapuska maistuu, tuu kuuntelemaan Brunoa ja muuta hyvää Rosteriin (Pohjoisesplanadi 17, 00170 Helsinki) - allekirjoittanut on soittamassa klo 16:00 alkaen.

 
Track of the WeekChip Merlot