Loppuviikko: ep. 47

Scotch & co pitkät viikonloput

Loppuviikko on opas pitkään viikonloppuun hyvien ystävien & asioiden parissa.

KUUNTELE

TOVE LO: LADY WOOD

Tove Lo palauttaa konseptilevyt kartalle Lady Wood-albumillaan.

Habits (Stay High) kosautti ruotsalaisen Tove Lon kartalle pari vuotta sitten, ja homma on edennyt asianmukaista vauhtia siitä lähtien. Ensimmäinen albumi Queen Of The Clouds painettiin ulos jo 2014, mutta se jäi hieman oman runsautensa jalkoihin. Levyn kahdeksastatoista biisistä vain muutamat vetivät vertoja Habits- ja Talking Body-sinkuille, eikä paketista jäänyt käteen kovin kokonaista kuvaa. Tietynlaisen eksentrisyyden kanssa flirttailtiin avoimesti, mutta se jäi lähinnä f-pommin tiputteluun kertseissä. Habits oli yksinkertaisuudessaan luonteeltaan tyly biisi, joka osaltaan auttoi varmistamaan, että biisi ja artisti erottuvat massasta. Toisaalta Tove saa loppu-uransa vastata kysymyksiin siitä, hengaako oikeasti seksiklubeilla ja pokaamassa faijoja leikkipuistoissa. Lo tietää, että yleisö rakastaa skandaalinomaisia naiskirjoittajia, ja toikin jo ensimmäisissä julkaisuissaan suhteellisen raakaa ilmaisua peliin. Rehellisyys myy, ja Tovella on mitä myydä, mutta ensimmäisellä levyllä se ei ollut tasapainossa muun konseptin kanssa.

Tuoreella toisella albumillaan Lady Wood Tove kääntyykin jo toiseen suuntaan. Cool Girl-sinkulla artisti laulaa "Now you can't tell if I'm really ironic", joka on tietysti ihan totta. Biisi menee yksittäisenä teoksena juuri siitä mistä fiksun pop-kappaleen pitääkin mennä, ja Lady Wood tekee saman albumina. Ironia sekoittuu ainakin näennäiseen rehellisyyteen, ja Gone Girl-klassikkoleffan monologin inspiroimat teemat ovat hallussa. Lady Wood on yhtä paljon modernin pop-tuotannon oppikirja kuin se on avautumiskeino artistille. Se on kuitenkin myös todiste siitä, että itsetuhoiset suhteet ovat neliosaisten konseptilevyjen arvoisia. Tämä jos mikä lämmittää mieltä pimeinä iltoina, kun oma elämä keskittyy lähinnä harmaasta pimeydestä selviytymiseen. Mitä dramaattisempaa viihdettä käsiinsä löytää, sen parempi. Lady Wood on vähän kuin Californication-tv-draama naispääosalla, musiikin muodossa. "Sattumien kautta" samojen tuottajien ja kirjoittajien kädenjälki muistuttaa erehtymättömästi The Weekndin tuoretta Starboy-albumia, joka on paikoitellen hyvä ja paikoitellen todella huono asia. Del Monte-mies sanoo kokonaisuudelle kuitenkin kyllä. Jos sanot itsekin, varaa mukaan punaviiniä.

Tove Lon Lady Wood nyt ulkona Universal Musicilla. Tästä Spotifyhyn. Tilaa myös Loppuviikon Spotify-playlist!

 
 

KATSO

MICHAEL CHE MATTERS

Saturday Night Liven kirjoittajana aloittanut, nykyisin Weekend Update-segmenttiä kirjoittava ja ankkuroiva koomikko Michael Che palaa standup-hommiin uudessa Netflix-spesiaalissaan. Viikoittain teräviä havaintoja SNL:ssä tarjoileva Che on spesiaalissa elementissään, ja nauttii yleisön energiasta silminnähtävästi. Sopivasti pitkää viikonloppua varten perjantaina Netflixiin pamahtava Michael Che Matters on komiikkaa parhaimmillaan. Che mainitsi Esquiren haastattelussa halunneensa tehdä spesiaalin nimenomaan tänä vuonna, mutta murehtivansa jälkikäteen, olisiko sopiva ajankohta ehkä sittenkin ollut vaalien jälkeen. SNL on saanut tänä vuonna kritiikkiä Trumpilta itseltään, mutta myös suurelta yleisöltä: joidenkin mukaan ohjelman kirjoitus vaalien aikaan oli liian yksipuolista ja hyökkäsi liikaa Trumpia kohtaan. Che puolusti hieman yllättäen Trumpia ja kertoi olevansa samaa mieltä: "I honestly agree with him. Oddly, I agree with him. Comedy should take both sides. No matter who is in power, we should be making fun of them." Yksi syy lisää katsoa Chen spesiaali.

Michael Che Matters Netflixissä 25.11. alkaen.

 

MENE

WHYNOT THANKSGIVING SUPERWEEKEND

Kuva: Antti-Juhani Johansson

Kuva: Antti-Juhani Johansson

WHYNOT juhlii itseoikeutetusti kiitospäivää soittamalla kaksi spesiaalikeikkaa viikonloppuna. Perjantaina WHYNOT on omien sanojensa mukaan "hampparit suussa" soittamassa räppiä Idän helmessä The Lucky Bastardissa, joka tarjoilee afterwork-tunnelman lisäksi huikeita oluita ja loistavia hampurilaisia. Pojat ovat puikoissa neljästä yhdeksään. Lauantaina duo suuntaa Erottajalle Pastoriin soittamaan "urbaanin rytmimusiikin ja kaiken hyvän" uusimmat helmet. Pastorissa musiikki raikaa yhdeksästä myöhään. Molemmissa ilmainen sisäänpääsy, kuten aina.

Kaikki Scotch & co-jengin keikat näet kätevästi tästä.

 

KUOLAA

YORK ATHLETICS HENRY MID SHOE

Kuva: York Athletics/Uncrate

Kuva: York Athletics/Uncrate

Uusia adduja ja yeezyjä putoilee parhaillaan, ja sneaker-fanaatikot ovat sekaisin onnesta ja raivosta. Tee itsellesi palvelus ja investoi yeezyjen sijaan York Athleticsin Henry-popoihin. Kengät on kehitelty treenaus mielessä, ja säädetty kasaan nyrkkeilijöiden näkökulmasta. Crosstrainerit ovatkin suunnattu gymille ja ulkotreeneihin, mutta ei Ultra Boostienkaan juoksukenkä-historia estä hyvännäköisistä kengistä nauttivia katusankareita (minä mukaanlukien) käyttämästä niitä kaikkeen muuhun kuin juoksuun.

York Athleticsin Henry Mid crosstrainerit, $120. Tästä ostoksille.

 

Muikeeta viikonloppua!

Otto Sarvamaa
CREATIVE DIRECTOR
otto@scotchand.co

LoppuviikkoOtto Sarvamaa