Smoke & Retribution


Debyyttilevyn jälkeen maailma jatkoi pyörimistään ja MAFFI katosi.

Rangaistuksensa kärsinyt räppäri kertoo miksi, minne ja miten.


TEKSTI KUSTI M.   KUVAT SCOTCH & CO   TAITTO OTTO SARVAMAA

Sade piiskaa syksyisen Helsingin katuja armottomasti.


Ihmiset tönivät toisiaan sateenvarjojen alla, kiirehtien suojaan alkavan syksyn kommervenkeiltä. Syöksyn sisään Erottajalla sijaitsevaan ravitsemusliikkeeseen ja pälyilen hetken ympärilleni. Mietteliään oloinen mies istuu Pastorin nurkkapöydässä, edessään pari lautasta ja olut. Selvästi omissa oloissaan päivystävä kaveri närppii nikkei-fuusiokeittiön antimia ja hörppii ahnaasti bisseään. Lähestyessäni pöytää lippiksen alta kurkistaa kuitenkin hieman varautuneesta olemuksesta poikkeava iloinen katse ja leveä hymy. Mies esittäytyy Antiksi, lisäten nopeasti perään: “tai siis Maffi” ja päästää rehevän naurunsa valloilleen.


Antti, tai siis Maffi, ei ole tottunut puhumaan musiikistaan. Sen hän kertoo heti alkuun hieman puolustelevasti. “Tarkoitus ei ole nöyristellä turhaan”, hän tähdentää. “En vaan ole tottunut huutelemaan näistä jutuista.” Kuinkas muutenkaan - räppäristä ei tiedetä juuri mitään. Levy-yhtiökin kertoo edustamastaan artistista melko köyhästi: Maffi on räppäri. Maffi soittaa kuutta instrumenttia. Maffi puuhaa uutta levyä. Uuden musiikin asialla täällä nytkin ollaan: uusi albumi on tulossa ulos vielä tänä vuonna. Levy-yhtiön palkkaamana kirjoitan profiilin tuntemattomasta artistista, jonka uutta musiikkia tuntuvat odottavan kaikki, mutta josta kukaan ei tiedä mitään. Maffin debyyttialbumi The Tide julkaistiin vuonna 2014, eikä sen streaming-lukemat ole päätä huimaavia. Uudelta albumilta lohkaistut singlet ovat kaikki käyneet nopeasti Spotifyn viraalilistalla ja saaneet ruotsalaisilta mukiinmenevää tukea markkinointiin, mutta jääneet vaatimattomiin lukemiin. Paluuta on markkinoitu nimenomaan sellaisena: paluuna. Mutta voiko artisti palata, jos ei ole koskaan käynytkään missään?


Maffissa tuntuu olevan kyse jonkinlaisesta pienen piirin kultti-maineesta. Ehkä räppäri on jonkin helsinkiläisen sisäpiirin haippiringin suosikki? Junantuomalle, vasta muutamia vuosia sitten helsinkiläistyneelle vapaalle toimittajalle nimi ei kuitenkaan sano mitään. Levy-yhtiön promotekstissä mainitaan ympäripyöreiden faktojen lisäksi The Tide-debyyttialbumin jälkeen pidetty “rauhoittumistauko”, joka osaltaan selittänee hiljaiseloa.


Jätetään arvailut sikseen ja annetaan miehen itse kertoa mistä on kyse.





Burnoutin partaalla


Koska tuoreen työnantajan toivomuksena on saada aikaan mahdollisimman rehellinen haastattelu ja henkilökuva, päädyn oluen lisäksi ottamaan olennaiset pois heti kättelyssä. En tiedä haastateltavastani oikeastaan mitään, ja duuninani onkin selvittää, mikä kaveri on miehiään. Koska ensilevyn perusteella mies tuntuu olevan melko rehellinen - ainakin musiikissaan - päätän avata pelin mahdollisimman rehdisti itsekin.


Kusti: Mun täytyy heti alkuun tunnustaa, että en tuntenut sun tuotantoa ennen tätä haastattelua.

Maffi: Ei se mitään. Musaa oon tehny jo pitkään, mut hommat on pyöriny aika pienessä piirissä tähän asti.


K: Kuinka kauan sä oot tehnyt musiikkia?

M: Räpin parissa on menny semmonen 12 vuotta, ekaks biittien tekijänä, tuottajana ja sit loppujen lopuks mikin varressa. Yhteistyö JYT:n kanssa alkoi noin kymmenen vuotta sitten ja kimpassa ollaan tehty nyt mun kaksi soololevyä ja JYT:n syksyllä julkaistu debyytti Forever.


K: JYT oli mulle myös uusi tuttavuus. Miten te olette päätyneet tekemään musiikkia yhdessä?

M: JYT:n kanssa tavattiin aikoinaan lukiossa Kulosaaressa. Oon kaksi vuotta JYTiä vanhempi. Se oli jostain kuullut, että mä teen biittejä ja räppään ja tuli jubaamaan käytävillä ja heitti jotain tyyliin “hei, etsä oo se Big Muff, oon kuullu et jätkä duunaa kovii biittejä.” Mä sit vastasin et “joo, sama mies kyseessä.” Sit en ihan tasan tarkkaan muista mitä tapahtu mut parin tunnin päästä me oltiin yhdessä luokkahuoneessa vääntämässä JYT:n läppärillä meidän ekaa yhteistä biittiä, nimeltä Stunna Technology. Siitä se sit pikkuhiljaa lähti ja alettiin hengaa enemmän ja duunaamaan musaa, lähinnä biittejä, yhessä. JYT oli kovasti sitä mieltä et mun pitäis räppää enemmän ja sit ajan kuluessa meijän dynamiikka muuttui siinä mielessä et Jyti otti vetovastuun biittipuolesta ja mä hoidin lähtökohtaisesti MC-puolen.





"Sen jälkeen, kun levy oli purkissa, alkoi miehestä olla mehut aika vähissä."






K: Samalla dynamiikalla tehtiin ilmeisesti myös siis sun eka levy, The Tide. Palataan hetkeksi siihen. Minkälainen prosessi sen teko oli?

M: Tiden teko oli monella tapaa tosi jännää. Sen tekeminen lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että meillä oli demoja ja valmiimpia biisejä, joista osa oli tehty jo joskus vuonna 2009. Näitä biisejä oltiin sit veivattu keikoilla ja jengi tiedusteli niiden perään, että mistä niitä sais. Joitain oltiin jo Soundcloudiinkin laitettu.  Me ei kuitenkaan oltu oikein itse tyytyväisiä demojen laatuun, joten päätettiin kasata kaikki parhaat demot, tehdä ne valmiiksi ja rakentaa niiden päälle levy. Molemmilla oli levynteon aikana aika kova henkinen kasvuspurtti päällä ja kokeiltiin paljon erilaisia juttuja etenkin musassa. Jotenkin kaiken sen henkilökohtaisen kasvun ja kokeilunhalun kautta homma lähti liikkeelle ja päädyttiin tekemään tosi montaa asiaa saman projektin sisällä. Tiden teko oli huikea kokemus, enkä muuttaisi siitä mitään, mutta jälkikäteen ajateltuna punaisen langan löytäminen kuuntelijalle saattaa olla hieman hankalaa kun genret ja tyylit vaihtelee kymmenen biisin levyllä parin biisin välein. Ajatuksena oli kuvata sitä henkistä matkaa, mitä oltiin kuljettu niiden ekaa kertaa 2009 purkitettujen biisien ja uudempien varta vasten levylle tehtyjen rallien välillä.


K: Ihan rehellisesti sanottuna: kyseessä on aikamoinen sillisalaatti.

M: Ehkä niin, mutta ite hämmennetty sellainen.





Man's not hot


Maffin debyyttilevyn julkaisusta on reilu kolme vuotta. Se on pitkä aika artistille rakentaa hypeä, tehdä promoa, keikkailla ja työstää lisää musiikkia. Tsekkaillessani Maffin taustoja tuntui kuitenkin siltä, että mies käytännössä katosi levynsä jälkimainingeissa. Täysin epäsäännöllisesti päivittyvät some-tilit vahvistavat fiilistäni: selaan salaa pöydän alla räppärin Instagramia, jota on päivitetty viimeksi joitain kuukausia sitten.


Ottaen huomioon minkälaisella fanfaarilla isot levy-yhtiöt nykyisin sylkevät täysin tuntemattomia artisteja suoraan levylistoille, tuntuu Maffin – tai Maffin levy-yhtiön – valitsema tie hullunkuriselta. Jos jotain, ei räppäriä ainakaan julkisuuden perässä juoksevaksi voi syyttää.

 

K: The Tide julkaistiin siis kolme vuotta sitten, vuoden 2014 lopussa. Mitä sen jälkeen tapahtui?

M: Mulla oli aikamoinen ralli päällä levynteon aikaan. Kävin samalla ammattikorkeakoulua ja painoin duunia studiolla ja varastolla. Rehellisesti sanottuna sen jälkeen, kun levy oli purkissa, alkoi miehestä olla mehut aika vähissä. Jaksoin just ja just painaa vielä puoli vuotta koulun loppuun, mut sen jälkeen meni monta kuukautta ihan vaan lepäillen. Tuli ehkä poltettua kynttilää molemmista päistä ja sen kyllä huomasi jälkikäteen. Nykyään osaan onneksi ottaa vähän iisimmin ja säästellä. Studioon palasin hiljalleen seuraavan vuoden aikana ja otin kynän käteen. Ekat uuden levyn biitit – esimerkiksi All Natural – syntyivät vasta tammikuussa 2016. Itse levyä alettiin suunnittelemaan samana keväänä. 


K: Sanoit aiemmin, että teit The Tiden kirjoituksen ohella myös keikkoja. Kolkutteliko vanha kunnon burnis ovella?

M: Jotain siihen suuntaan, pakko myöntää. Toisaalta on hienoa löytää ja tiedostaa omat rajat. Mäkin oon aika sellanen projektihenkinen jätkä ollut aina. Silloin kun mennään, mennään ja kovaa.


K: Minkälaista se keikkailu oli noissa tunnelmissa?

M: Keikat yleensä oon saanu kyllä aina vedettyä kunnialla läpi. Tietenkin se näkyy ja tuntuu, jos puhti on poissa, mutta kyllä se lataus on silti aina niin kova lavalle astellessa, että ei siinä vaiheessa näe, kuule tai hengitä mitään muuta kuin sitä tilaa ja energiaa, minkä ihmiset heijastaa esiintyjälle. Lataamiseen tarvitaan toki paljon enemmän aikaa kuin normaalisti ja jälkimainingitkin kestää pidempään kuin normaalitilassa, mutta aina ne on saatu vedettyä.


K: Sain ennakkokuunneltavaksi pari sun uutta biisiä, jotka ei kuulosta ollenkaan samalta kuin sun debyyttilevy. Ilmeisesti kolmessa vuodessa ehti lepäilyn lisäksi myös jatkaa kasvua?

M: Niin kai, kiitos. Itse koen sen ehkä enemmän sitä kautta, että vasta kasvuspurtin jälkeen sitä ehtii pysähtymään ja hyväksymään kaikki ne muutokset mitä on tapahtunut. Vähän niin kuin silloin junnuna, jos kasvoi fyysisesti enemmän nopeassa ajassa: meni aikaa, ennen kuin uuden kehon sai otettua haltuun. Uuden levyn teko on ollut ihan erilainen prosessi ja lähtökohdat on olleet ihan toiset kuin mitä ne silloin kolme tai neljä vuotta sitten olivat ja se varmasti myös kuuluu biiseisssä. Musta on tuntunut jo siitä lähtien kun päätin, että tää levy tehdään, että tää on se rap-debyytti, joka mun olisi pitänyt tehdä jo silloin viime kerralla. Silloin en ollut siihen valmis.


Kuka sen opettaa?


Selaillessani Pastorin loputtomalta tuntuvaa viinilistaa mietin edessäni istuvan räppärin musiikkia. Maffi vaikuttaa olevan samalla rehellinen, mutta hieman pidättyväinen ja varautunut kaveri, joka kuitenkin tuntuu tietävän mitä tekee. Ensilevyn haparoinnista huolimatta artistin musikaalinen anti näyttää olevan samoilla linjoilla miehen itsensä kanssa. Päällimmäisenä huomaan kuitenkin pohtivani räppärin kielivalintaa ja sen vaikutuksia menestymiseen, nimenomaan Suomessa: mies esittää musiikkinsa englanniksi.

 

K: Vedät biisit edelleen englanniksi. Miksi?

M: Se tuntuu oikeammalta. Oon yrittänyt duunata biisejä suomeksi ja aikoinaan joitain tehnytkin, mutta englanti on aina tuntunut mulle jotenkin läheisemmältä musassa ja etenkin räpissä. Oon ollut myös aina tosi kova jenkkiräpin kuuntelija ja osannut pienestä pojasta asti jotenkin tosi sairaalla tavalla samaistua siihen maailmaan. En mä koe, että on mitään syytä miks pitäis vaihtaa kieltä, kun ei oo itellä ollut sellaista fiilistä. Saatan kyllä tehdä musaa suomeksikin jossain vaiheessa, mutta kuka näistä tietää.


K: Suomalaiset ovat tunnetusti melko huonoja kuluttamaan vieraskielistä kotimaista musiikkia. Mistä veikkaat, että se johtuu?

M: Oon monesti miettinyt ihan samaa. Mä luulen, että siinä on jonkin verran sellasta sisäänpäin kääntynyttä kansallista ylpeyttä, joka johtunee siitä, että ollaan kuitenkin tosi nuori kansa ja isot ikäryhmät joutuu vetämään kansallista kelkkaa vanhoine mielipiteineen. Onhan meillä täällä tapahtunut ihan järkyttävän isoja muutoksia esimerkiksi viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ja asennemuutoksessa kestää aikaa. Mulla ei oo mitään Suomea tai suomalaisuutta vastaan, mutta olisi hienoa nähdä, että meillä osattaisiin arvostaa enemmän myös englanninkielistä musiikkia. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsista ollaan pystytty nostamaan tekijöitä ihan maailman huipulle asti, enkä usko, että siinä on kyse mistään ruotsalaisten sisäsyntyisestä kyvystä tehdä tarttuvaa pop-musaa, vaan enemmänkin ympäristötekijöistä ja yleisestä ilmapiiristä. Tällä hetkellähän esimerkiksi Alma ja View nostaa tosi kivasti suomalaista musaa maailmankartalle ja on tosi siistiä nähdä, miten hommat kehittyy. Vielä kun opittaisiin luottamaan omaan tekemiseen ilman sitä ulkomaailman hyväksyntää, niin saataisiin kotimaan huipputekijät kunnolla esille. Tällä hetkellä Suomen musakentällä on tosi paljon huipputekijöitä, joita pystyttäisiin varmasti hyödyntämään myös muualla kuin kotimaassa.


K: Selasin teidän some-tilejä ja JYT:lle oli jo vittuiltu View-viittauksista. Joko sulle sataa vihapostia inboxiin?

M: Heh. Vihapostia ei ihan kauheesti oo mulle vielä sadellut, mutta katotaan ku saadaan levy ulos. Jos joku haluaa näistä meijän hommista lähteä rakentamaan jotain mieletöntä illuminati-skenaariota, niin olkoon niin. Ollaan käyty tsiigaamassa Viewn keikkoja, Tavastialla ja Korjaamolla. Huikea meininki. On ollut tosi siistiä nähdä Viewn menestymistä, enkä yhtään ihmettele miksi se on nosteessa. Kaveri tekee tosi mielenkiintoista musaa ja tarjoilee hienoa uutta näkökulmaa räppiin, räppäämiseen ja tähän koko MC-touhuun. Mulla nousee hattu Viewlle ja Jytin kanssa ollaan miehestä niin paljon puhuttu, että voin hänenkin puolesta todeta saman. En voi kyllä vieläkään uskoa, et kaveri veti lähes koko keikan pufferissa. Man’s not hot.






"Ainoa tietoinen valinta, mikä mulla oli Titaniin liittyen oli se, että halusin räpätä ja kovaa."





K: Fair enough. View pitää musiikissaan yllä tiettyä mystiikkaa, mutta kertoo asioistaan aika avoimesti. Sun musiikissa tuntuu olevan jotain samaa, mutta susta itsestäsi ei tiedetä kovinkaan paljoa. Kommunikoitko paljon itsestäsi musiikin kautta?

M: Mun tekstit kertoo yleensä jostain tietystä tunnetilasta, tietyllä hetkellä. Mä uskon, että siihen pystyy samaistumaan. Esimerkiksi All Natural-biisistä joku jo keksi, että tämähän se vasta feikkiä on, kun väitetään kivenkovaa ettei ole. Kyseinen biisi kertoo pienestä hetkestä, kun susta tuntuu siltä, et oot just hyvä sellaisena kuin oot. Se hetki voi kestää kolme sekuntia tai neljä päivää. En mä mitenkään tietoisesti yritä jakaa itsestäni mitään, mutta totta kai kaikki biisit liittyy kirjoittajan omaan elämään, enemmän tai vähemmän. Oon sosiaalisesti aika hitaasti lämpenevä ja omista jutuista puhuminen ei oo mulle aina kaikista helpointa – edes niille lähimmille ihmisille. Kyllä mä uskon, että noi biisit avaa vähän sitä verhoa mun pään sisään, vaikkei se itseisarvo olisikaan. Joskus sanat on vaan sanoja kirjoitushetkellä ja biisien varsinainen sanoma avautuu mulle itsellenikin vasta pitkän ajan päästä. Näin käy usein silloin, kun alkaa kirjoittamaan ja sanat vaan jotenkin syöksyy ulos itsestään.


K: Antaa siis musiikin puhua puolestaan?

M: Niin. Kuulijan tunne ja kokemus on kuitenkin aina oikea.







Chevyjä & Cevicheä


Lasi toisensa jälkeen tyhjenee, ja repsahdan jo itsekin keskikaljalinjalle. Tilaamme ribsejä ja cevicheä. Safkoja maistellessa mietin ennakkokuunteluun saamiani biisejä ja Maffin uraa. Musiikki on laadukkaasti esitettyä ja tuotettua, ja kaikki palaset tuntuvat olevan kohdillaan. Keikkoja on ollut ilmeisen paljonkin, ja räppi ylipäänsä vaikuttaa käyvän hyvin kaupaksi Suomessa. Miksi mies ei jo keiku vientitoivo-listoilla ja YleX:n pressitilaisuuksissa?

 

K: Ainakin näiden ennakkobiisien ja sinkkujen perusteella sun musiikissa on kaikki palikat kohdillaan. Miksei susta ole kuultu aikaisemmin isosti?

M: Jos osaisin vastata tuohon, tätä haastattelua ei varmaan tarvitsisi tehdä.


K: Millä se oikeastaan mitataan? Musiikkibisnestä toisella silmällä seuraavana vaikuttaa siltä, että streamien määrä on kaikki kaikessa.

M: Ai menestys? Vai musiikin laatu? Tässä koko hommassa on aika paljon sellaista tähtipölyä ilmassa. Streamit antaa hyvää dataa toki siitä, että porukka kuuntelee, mutta se miten saadaan uusia ja uusia kuulijoita on ehkä sen kokonaismenestyksen kannalta tärkeämpää. Universaali käsitys musiikin laadusta ja kuuntelijoiden määrästä on kanssa jotenkin tosi mystinen. Voiko musiikki olla hyvää, jos kaikki ei ole samaa mieltä? Jos mietitään vaikka maailman menestyneimpiä klassisia- tai jazz-muusikoita, onko niiden luoma ja soittama musiikki jotenkin laadullisesti tosi surkeaa, kun niillä on niin vähän streamejä Spotifyssä? Despacito on ihan makee ralli, mutta vaikka se on tän vuoden streaming-kunkku, en tiedä kuunnellaanko sitä vielä 50 vuoden päästä. Onko siis Luis Fonsi “laadukkaampi” muusikko kuin edesmennyt Louis Armstrong? Pistää miettimään.


K: Markkinat päättää, vai miten se meni. Sun uuden levyn soundi tuntuu olevan ehkä hieman helpommin lähestyttävä kuin edellisen. Oliko se tietoinen valinta?

M: Ainoa tietoinen valinta, mikä mulla oli Titaniin liittyen oli se, että halusin räpätä ja kovaa. Sama porukka on tämänkin levyn takana eli vanha kunnon aisapari JYT on ollut vähintään yhtä isossa roolissa kuin minä levyn soundin ja sisällön suhteen. Päätettiin rönsyillä vähän vähemmän ja pitää genrepuoli yhtenäisenä.


K: Ilmeisesti albumi ei siis ole varsinainen konseptilevy?

M: Ei oikeastaan. En oo rajannut omaa tekemistä mitenkään, paitsi että oon tietoisesti pidättäytynyt lauluhommista, niin paljon kuin mahdollista, mutta kuitenkin biisin ehdoilla. Koin muutama vuosi sitten aika ison heräämisen räppäämiseen uudestaan ja teemana Titanilla on se, että täältä tullaan. Oon halunnut omalta osaltani tuoda esiin mulle klassista räppiä ja levyllä on selkeästi pysyttäydytty klassisissa räpin lainalaisuuksissa elekielen, esitystavan ja jossain määrin myös tekstien merkeissä. Oon joskus miettinyt, että kliseisen räppärin yksi isoimmista tehtävistä on kuvata itseään mahdollisimman kujeilevasti ja ovelasti ja sitä tässä tehdään. Levyllä rynnitään eturiviin, ainakin mielikuvissa, kyynärpäätaktiikalla ja esitellään keisari uusissa kuteissa. Pelissä ollaan oltu jo pitkään, vaikka sitä ei moni ehkä tiedäkään. Fresh off the jet but not fresh on the set.



Tämä on sitä rehellistä Maffia, joka puskee läpi kaverin viileästä ja pidättyvästä tavasta viestiä. Puhuessaan musiikistaan Maffi herää eloon eri tavalla kuin muita aiheita märehtiessään. Kujeileva ja ovela luonne on läsnä ainakin kaikissa uusissa biiseissä, joita olen kuullut, ja puskee esiin kahden kesken keskustellessa. Mieleeni juolahtaa ajatus: ehkä kaveri todella on kaatanut kaiken annettavansa musiikkiin, eikä ole osannut kertoa enempää. Myyntimiehen vikaa sällissä kuitenkin on: kuuntele nämä tarinat, niin ostat musiikin ja jätkän.

 

K: Te tunnutte tekevän JYT:n kanssa paljon duunia kaksistaan. Kaveeraatteko muiden artistien kanssa?

M: Tehdään aika pitkälti oman porukan kanssa, niin kuin ollaan aina tehtykin. Ollaan tosi avoimia kaikenlaisille yhteistyökuvioille, mutta ei olla tietoisesti lähdetty rakentamaan vielä mitään suurempia kuvioita tuolla rintamalla.


K: On muuten vitun maukkaat ribsit. Otetaanko yhdet bisset vielä?

M: Totta munassa.


K: Operoitte kumpikin oman, yhteisen levy-yhtiön kautta. Mikä sun suhde on major labeleihin?

M: Ei mulla oo varsinaisesti mitään majoreita vastaan. Laitettiin oma lafka pystyyn sillä ajatuksella, että saadaan omaa toimintaa ammattimaistettua ja järjestettyä. Onhan se tietenkin ollut räppärin haave jo about ekoista riimeistä lähtien et on oma labeli. Ollaan Jytin kanssa puhuttu, että ollaan avoimia kaikenlaisille ehdotuksilla, jos sellaisia tulee vastaan. Tietenkin ollaan helvetin ylpeitä siitä mitä ollaan saatu aikaan kahdestaan viimeisen kolmen vuoden aikana ja onhan se siistiä, että tää kaikki on mahdollista tehdä omin voimin. Meidän yhteistyö on kuitenkin niin maagista Jytin kanssa, että toivoisin sen jatkuvan, riippumatta siitä kuka laskut maksaa.


K: Laskuista puheen ollen, te olette huhujen mukaan jonkinlainen käsite Helsingin yössä. Missä te yleensä bailaatte?

M: Mulla henkilökohtaisesti on bailaaminen vähän jäänyt, muut ukot kyllä tykittelee enemmänkin yössä. Omia ja crewn suosikkimestoja stadissa on Pastori ja Grotesk. Mä eksyn välillä vähän milloin minnekin ja lukuisat olutravintolat on tulleet myös tutuksi. Nykyään on huikeeta, jos samasta paikasta löytyy hyvää juomaa, maittavaa safkaa ja hyvää musaa. Niin, ja Jytille vodkaa.


K: Eikö muki enää maistu, vai meneekö paineiden piikkiin?

M: Välillä maistuu, välillä ei. Mutta yleisesti toi yössä kikkaileminen ei jaksa enää kovin usein kiinnostaa.


K: Sen mielessä pitäen, voisi olla hyvä hetki ottaa lasku. Kumpi maksaa, jos ollaan molemmat Scotch & co:n palkkalistoilla?

M: Firman mottona ollut, että artisti maksaa, aina. Eiköhän tää mee sun piikkiin.


K: Hear, hear. Kerro vielä - mihin sä oot matkalla tän koko jutun kanssa?

M: Hyvä kysymys. Ei mulla oikeastaan oo tohon mitään kovin tyhjentävää vastausta. Mä haluan tehdä musiikkia ja toivon, että mun musiikki koskettaa ihmisiä, mutta musta tuntuu, että tää on sellainen taival, jolla ei oo selkeetä alkua tai loppua. B.B. King totesi jossain haastattelussa, että vaikka se on soittanut 50 vuotta, se ei oo vielä koskaan saanut sen kitarasta sitä soundia ulos, minkä se kuulee päänsä sisällä. Ehkä mulla on vähän sama juttu. —





TEKSTI KUSTI M.   KUVAT SCOTCH & CO   TAITTO OTTO SARVAMAA





SCOTCH & CO

[email protected]

FI2638792-8

CREATIVE LAB & STUDIO

Kalevankatu 55

00180 Helsinki

Finland

Antti Uusi-Videnoja

MANAGING DIRECTOR

+358 40 724 1815

[email protected]

Otto Sarvamaa

CREATIVE DIRECTOR

+358 40 177 0887

[email protected]


© 2018 Scotch & co Avoin Yhtiö. All rights reserved. — View and manage cookies